maanantai 21. huhtikuuta 2014

JATKOA SEURAA UUDESSA BLOGISSA

Uusi blogini on nimeltään   "Auringonpistoksia sieluni syvyyksiin"

ja se löytyy    http://auringonpistoksia.blogspot.fi/



Hei lukijani,

lopetan tämän blogin päivittämisen. 
Jatkan tarinaani uudessa blogissa aikuisen naisen näkökulmasta. 
Lasta unohtamatta.

   Jos sinua kiinnostaa lukea, kuinka elämäni jatkuu lapsuuden traumoista huolimatta Aikuinena Naisena, TERVETULOA LUKEMAAN UUTTA BLOGIA! Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita.

Saat yhteyden minuun bamiella at gmail dot com

Hyvää vointia ja iloista mieltä!
toivotellen piia (= bamiella)

perjantai 20. syyskuuta 2013

Uni

Kotimökin piipusta valuu verta. Musta aurinko luo synkkiä varjoja. Isäpuolen muodoton haamu katsoo minua. En pääse karkuun, vaikka yritän nousta vuoteeltani. Kauhu iskee mielenikin lamaan. Herään ahdistuneena enkä saa unta pitkään aikaan.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Huokaus

Aurinkoinen syksy on ollut ihmeen lämmin ja mukava. Facebook-masennusta ei ole tullut, vaikka sitä pelkäsin viime kuussa. Vietän kyllä aikaa facessa tuntikausia päivittäin ja se aika on pois ystävien tapaamiselta. Ei ole tullut käytyä kyläilemässä kenenkään luona pariin kuukauteen. Jotenkin vaan ei huvita. Jonkinlainen välinpitämättömyys on iskenyt mieleeni. Laskupinokin vain kasvaa, mutta en jaksa tehdä sille mitään. Vanhassa laulussa sanotaan: "Laskuthan on maksettava, ei juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu ..." Niinpä. Kohta perintätoimisto on kimpussani ... Ikävää. Istun käsi leukaan nojaten ja äkillinen alakulo valtaa mieleni. En kestä ajatella raha-asioita. Jostakin vain pomppasi mieleeni kuristava tunne ja avuton olo. En selviä laskuistani. Ei olisi pitänyt tilata lehtiä ja koruja. Niin kiva kun onkin lukea KATSO-lehdestä tulevien tv-ohjelmien juonipaljastuksia yms. ja niin hyvältä kuin tuntuukin pitää korva- ja kaulakoruja, minulla ei nyt vaan ole varaa mihinkään ylimääräiseen. Rahani menevät ruokaan, vuokraan ja velkojeni maksuun. HUOKAUS! Tätä kittuuttamista kestää vielä pari kolme vuotta. Joo, eiköhän tämä riitä raha-asioista. Ne kyllä masentavat mieltäni. NYYH!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Facebook-masennus

Päivä laahaa hitaasti iltaa kohti. Ajatusmyllyni on pysähtynyt ja on tyhjä olo. Ei kuitenkaan tuskainen tai painostava kuten usein silloin, kun mieleni lyö tyhjää. Olo on paremminkin seesteinen ja rauhallinen. Tuntuu kuitenkin hieman orvolta ja yksinäiseltä. Olen roikkunut facebookissa ja lueskellut gmailiin tulleita viestejä. Olen kirjoittanut vastauksia viesteihin. En ole tavannut ketään muita kuin mieheni aamiaispöydässä. Tutkijat väittävät, että Facebook voi aiheuttaa masennusta. "Amerikkalaiset tutkijat ovat löytäneet uuden ilmiön, Facebook-masennuksen, tutkimalla teini-ikäisiä, jotka viettävät pitkiä aikoja sosiaalisessa mediassa ja vertailevat itseään muihin ikätovereihinsa. American Academy of Pediatricsin julkaiseman artikkelin mukaan nuoret hakevat hyväksyntää ja kontakteja internetistä, jonka koukuttava online-maailma intensiivisyydessään voi laukaista masennusoireita. Tutkijoiden mukaan masennuksesta kärsivät nuoret ajautuvat helposti erityksiin todellisesta sosiaalisesta elämästä. He myös ajautuvat helpommin sivustoille, jotka kannustavat päihteiden väärinkäyttöön, terveydelle haitalliseen seksuaaliseen käyttäytymiseen tai itsetuhoiseen käytökseen." Näinköhän minullekin kehkeytyy Facebook-masennus. Sillä vietän siellä aikaani päivittäin monta tuntia.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Olen ymmälläni

Lukiessani Kauhukammion lapsen blogia ( http://kauhukammionlapsi.blogspot.fi/ ) minulle alkoi jäsentyä, mitä minullekin on tapahtunut. Kauhukammion lapsen isä oli psykopaatti, jonka piirteitä minun isäpuolellanikin oli. Mutta äitini koin rakastavan minua enkä ole aivan varma asiasta, tiesiko hän isäpuoleni touhuista minun kanssani. On vaikea hyväksyä ajatus, että kyllä hän ehkä tiesi, mutta ei välittänyt... Koin äitini hellyyttä ja huolenpitoa. Miksi hän antoi isäpuolen hyväillä minua? Olen ymmälläni. En ole saanut terapiaa, jossa olisi tarkemmin selvitelty insestiasioita. Vaikka isäpuolen äiti kohteli meitä äitini kanssa alentavasti huorana ja äpäränä, minulla on toisen mummoni puolelta kokemus hyväksynnästä ja ihmisarvon mukaisesta kunnioituksesta, mikä on tasapainottanut vääristynyttä, hämmentävää ja ikävää isäpuoleni äidin kohtelun aikaansaamaa epäröintiä itsessäni. Mummon kohtelu jäi aika lyhytaikaiseksi, koska asuimme vajaan vuoden hänen kanssaan isäpuolen tilalla. Kaikki äitini sukulaiset ovat olleet mukavia ja minuuttani arvostavia. Äidin nuorin sisko jätti mieleeni ihania muistoja kesistä hänen perheessään. Leikin serkkujeni ja heidän ystäviensä kanssa ja olin tasavertainen, joukkooon hyväksytty kaveri. Nämä kokemukset ovat antanneet minulle eheyttäviä virikkeitä oman itseni hyväksymisessä. En olekaan aivan läpeensä paha ja arvoton niinkuin isäpuoli ja hänen äitinsä antoivat ymmärtää.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Lyhyt vuosikatsaus

Melkein vuosi on kulunut edellisestä postauksesta. Ei siksi, etteikö mörköjä enää olisi, mistä kirjoittaa, vaan koska minulle on sanottu, ettei menneitä kannata vatvoa vaan elää NYT-hetkeä ja kiinnittää huomionsa mieluummin positiivisiin asioihin; asioihin, jotka tuovat itselleni iloa ja tyydytystä. Niinpä sitten yritin olla muistelematta menneitä, mutta yhä pahempi mörkö iskeytyi mieleeni: itsemurha-ajatukset ja pelot, että toteuttaisin miltei pakkomielteeksi tulleen ajatuksen, että olisi parempi kun minua ei olisi. Minulle ja muille olisi helpotus päästä eroon tästä yhteiskunnan loisesta... Olin sairaalassa kaksi viikkoa, mutta en pystnyt puhumaan paljoakaan itsemurha-ajatuksistani. Läksin pois sairaalasta ehkä liian pian. Takaisin avohoitoon tulo ja kotiutuminen oli hankalaa. Mieheni kanssa emme juuri keskustele asioista eikä terapeuttinikaan rohkaissut puhumaan itsemurha-ajatuksistani. Itseasiassa, kun tapasin lääkärin, unohdin täysin, että minulla sellaisia olikaan.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Turhautumia

Ahdistaa, sydäntä puristaa, oksettaa ja humina pääni sisällä ei lakkaa vaikka söin verenpaine lääkkeen. Mittaan verenpaineen. 130/60 pulssi 74. Ei mitään hälyttävää. Ajatukseni palaavat muistoihini, kun toivoin äidiltä nukenvaunuja; sellaisia kanganspäällysteisiä, joissa on pitsi esirippu kuomusta alas nuken pään eteen. Punaiset rattaat. Kinusin niitä, vieläkin, vaikka äiti oli selittänyt, ettei niihin ole varaa. Äiti hermostui ja löi minua päähän. Korvani alkoi soida ja humista. Itkin turhautumistani - ja köyhyyttämme. En syönyt iltapalaa, vaan menin nälkäisenä nukkumaan ja kuvittelin olevani pakolainen telttamajoituksessa avustusruokavarojen varassa. Odottelin aamua nälkäisenä ja surullisena. Aamupuuron syötyäni unohdin haaveeni nukenrattaista ja kaverit päiväkodissa saivat minut kikattamaan herkullisesti mukaville jutuille. Päivä lastentarhassa oli pelastukseni mielipahaan. Siellä oli niin paljon kaikkea muuta puuhaa, ystäviä, joiden kanssa leikkiä ja paljon leikkikaluja...